Rooleissa
Mirka Mylläri, Mikkomarkus Ahtiainen
ja Antti Leskinen
Kuva, Tommi Mattila.
Ohjaus Miko Jaakkola
Dramatisointi Kari Hotakaisen romaanin pohjalta Miko Jaakkola ja Rauno Ahonen
Videosuunnittelu Miko Jaakkola
Valosuunnittelu Mikko Laaksonen
Äänisuunnittelu Tommi Leinonen
Pukusuunnittelu Miko Jaakkola
Puvustuksen toteutus Anne Hannula, Johanna Van Wonterghem, Kati Kamppinen
Järjestäjä-kuiskaaja Satu Kaitajärvi
Kampaaja-maskeeraaja Maarit Parkko-Orimus
Tarpeiston valmistaja Pia Mäkelä
Näyttämöpäällikkö Ari Malmi
Kuvassa näyttelijät Mirka Mylläri, Mikkomarkus Ahtiainen ja Antti Leskinen. Kuva, Niklas Malinen.
Esityksessä kuullaan kappaleet
Mirka Myllärin, Mikkomarkus Ahtiaisen ja Antti Leskisen sovittamina
Nature Boy
Säv. ja san. Eden Ahbez
Nights in White Satin
Säv. ja san. Justin Hayward
Smile
Säv. Charlie Chaplin, san. John Turner, Geoffrey Parsons
Lose Yourself
Säv. ja san. Eminem
Puhu hiljaa rakkaudesta
Säv. Nino Rota, san. Vexi Salmi
Ragtime
Säv. Antti Leskinen, Mikkomarkus Ahtiainen
Halloween Theme
Säv. John Carpenter
Psycho (theme)
Säv. Bernard Herrmann
Long Train Runnin’
Säv. Nick DeCaro, san. Tom Johnston
Cats in the Cradle
Säv. ja san. Sandy Campbell -Chapin, Harry Chapin
Kuvassa näyttelijät Mirka Mylläri, Mikkomarkus Ahtiainen ja Antti Leskinen. Kuva, Niklas Malinen.
LINKKEJÄ
Miko Jaakkola on ohjannut Buster Keatonista kertovan näytelmän 2006 Teatteri Takomoon (kantaesitys) ja 2010 HKT:ssa, lue:
YLE – Melankolia ja medikalisaatio
Kuka on Buster Keaton?
Buster Keaton (1895–1966) oli yhdysvaltalainen mykän kauden elokuvakoomikko ja -ohjaaja. Hän oli yksi aikakautensa suosituimpia näyttelijöitä ja elokuvahistorian merkittävimpiä koomikoita. Buster Keatonin tavaramerkki olivat hänen ilmeettömät kasvonsa, jotka toivat hänelle lempinimen Suuri kivikasvo.
Keatonin itse kertoman legendan mukaan kummisestä Harry Houdini antoi hänelle nimen Buster, kun hän puolivuotiaana putosi alas portaista ilman vammoja. Siihen aikaan englannin kielen sana buster tarkoitti esimerkiksi kaatumista. Kolmevuotiaana Keaton alkoi esiintyä vanhempiensa kanssa nimellä Three Keatons. Esityksen juonena oli myrskyisä isä–poika-suhde: Buster oli tottelematon isää kohtaan ja isä vastasi tähän heittämällä pojan päin lavasteita, orkesterisyvennykseen tai jopa yleisöön. Keaton oppi kaatumaan ja putoamaan turvallisesti, ja hän harvoin loukkaantui tai sai edes mustelmia ohjelmanumerostaan. Keatonien esittämää komedialajia syytettiin lasten pahoinpitelystä, mutta Buster Keaton korosti myöhemmin, ettei hänen isänsä koskaan pahoinpidellyt häntä ja että hurjan näköiset kaatumiset ja ilmalennot olivat ammattimaista fyysistä komediaa. Itse asiassa Keaton piti esiintymisestä niin paljon, että nauroi isän heitellessä häntä lavalla. Yleisö ei kuitenkaan pitänyt siitä, että Keatonista oli silmin nähden hauskaa joutua isänsä ”pahoinpitelemäksi”, joten hän alkoi pitää kasvonsa vakavina ja ilmeettöminä koko esityksen ajan. Ilmeettömistä kasvoista tuli Keatonin tavaramerkki koko hänen loppu-uransa ajaksi, ja ne toivat hänelle lempinimen suuri kivikasvo.
Keaton kiersi vanhempiensa kanssa vaudevillelavoja koko lapsuutensa ja nuoruutensa eikä koskaan saanut virallista koulusivistystä. Kun Buster oli 21-vuotias, hän lähti New Yorkiin jatkamaan uraansa lavaesiintyjänä. New Yorkiin päästyään hän kuitenkin ajautui nopeasti elokuvan pariin. Keaton erottui nopeasti taiteilijajoukosta akrobaatin kyvyillään, sillä nuoruusvuodet vaudeville-lavoilla olivat tehneet hänestä mestarillisen fyysisen koomikon, joka kykeni tekemään hurjia kaatumisia ja ilmalentoja tai putoamaan päälleen lattialle.
Vuosina 1920–1923 Keaton teki 19 lyhytkomediaa ja nautti Buster Keaton Productions-tuotantoyksikkönsä johtajana täyttä itsenäisyyttä työnsä suhteen. Keatonin elokuvia leimasi akrobaattisten temppujen lisäksi kuiva ja usein absurdi huumori, joka erotti ne tavanomaisista törmäily- ja kakunheittokomedioista. Filmissä Viikko rakennusmiehenä (One Week, 1920) vastanaineet Keaton ja Sybil Sealy yrittävät koota osissa toimitettavan tee-se-itse-talon katastrofaalisin seurauksin. Kalpeanaamassa (The Paleface, 1922) Keaton selviää hengissä intiaanien polttoroviolta ompelemalla itselleen puvun asbestista. Ehkä kuuluisimmassa lyhytfilmissään Poliisit (Cops, 1922) Keaton joutuu satojen poliisien armeijan takaa-ajamaksi ja livahtaa heiltä kerta toisensa jälkeen erilaisilla nerokkailla tempuilla, onnistuen lopulta lukitsemaan koko poliisilauman putkaan.
Keaton huvitteli elokuvissaan teknisillä trikeillä, mutta hän teki aina päätähuimaavat ja usein vaaralliset akrobaattiset temppunsa itse, ilman trikkejä tai sijaisnäyttelijöitä. Eräässä elokuvassa Keatonin hahmo joutuu keskelle pyörremyrskyn silmää: talon julkisivu kaatuu hänen päälleen, mutta hän säilyy hengissä koska sattuu seisomaan ikkuna-aukon kohdalla. Keaton kertoi myöhemmin, että hänen päälleen kaadettiin oikea, kaksi tonnia painava talonseinä, ja että ikkuna-aukko meni vain pari tuumaa hänen päänsä ja hartioidensa ohi. Keaton loukkaantui toisinaan ja jopa mursi kerran niskansa. Se huomattiin rutiininomaisessa lääkärintarkastuksessa vasta vuosia myöhemmin.
Kenraalia (The General, 1927), jonka tapahtumat sijoittuvat Yhdysvaltojen sisällissotaan pidetään Keatonin mestariteoksena. Elokuva esiintyy säännöllisesti kaikkien aikojen parhaiden komedioiden listalla, ja samalla se merkitsi Keatonin uran huipentumaa.
Hänellä oli merkittävä sivurooli Charlie Chaplinin elokuvassa Parrasvalot (1952), jossa kaksi mykän kauden suurinta koomikkoa esiintyivät ensimmäisen ja viimeisen kerran yhdessä. Chaplin ja Keaton näyttelevät kahta ikääntynyttä vaudeville-koomikkoa joiden yhdessä esittämä kymmenminuuttinen musiikkisketsi on elokuvan huippukohta.
Keaton uskoi joutuneensa lopullisesti unohduksiin, mutta 1950-luvun lopulla ja 1960-luvun alussa hänen vanhat mykkäelokuvansa nousivat taas suosioon. Vähän ennen kuolemaansa Keaton näytteli lyhytelokuvassa Buster kiskoilla (The Railrodder, 1965), jossa hän jälleen esiintyi suuren kivikasvon roolissaan.
TUTUSTU BUSTER KEATONIN TUOTANTOON (YouTube)