MASENNUSKOMEDIA
Perustuu Mari Rantasilan alkuperäisideaan
Ensi-ilta Suurella näyttämöllä 7.11.2020
Käsikirjoitus Kirsikka Saari ja Jenni Toivoniemi
Ohjaus Mari Rantasila
Suuren metalliyhtiön johtaja Eeva Ahonen (Anne Niilola) on työlleen omistautunut viisikymppinen nainen, joka saa työpaikallaan totaalisen hermoromahduksen – ja potkut, joiden jälkeen kukaan ei halua palkata häntä. Lääkärin kehotuksesta Eeva lähtee vastentahtoisesti tutustumaan mielenterveyskuntoutujien työkeskukseen, jossa Eeva huomaa pian luotsaavansa huippuunsa hiottua tehostamisprojektia ja perinpohjaista työkulttuurin muutosta. Mutta onnistuuko tämä mielenterveyskuntoutujilta? Ja onnistuuko se Eevalta? Inhimillinen komedia kuvaa kilpailuyhteiskunnan muottiin itsensä pakottavan ihmisen rimpuilua, kontrollintarvetta ja itsepetosta hillittömän hauskasti, oivaltavasti ja suurella sydämellä.
Ohjaajan sana
Työ määrittää ihmistä ja sitä, miten häntä arvostetaan. Se on yksi yhteiskuntamme peruspilareista. Suhde työhön on kuitenkin muuttunut sukupolvien myötä. Minulle se tarkoittaa eri asiaa kuin tämän hetken 20-vuotiaille tai sodan kokeneille vanhemmilleni. Työhön liittyy paljon arvoja, jotka nekin ovat muuttuneet yhteiskunnan myötä. Siksi Masennuskomedia on myös arvonäytelmä. Aihe on pyörinyt ajatuksissani jo vuodesta 2009, mutta vasta kun Kirsikka Saari ja Jenni Toivoniemi tulivat kirjoittajiksi vuonna 2012, alkoi tarina muotoutua sellaiseksi, joka nähtiin vuonna 2017 Kansallisteatterissa ja joka nyt nähdään Kotkan kaupunginteatterissa.
Vietimme kirjoittajien kanssa aikaa kuntoutujien parissa kirjoitusprosessin aikana Helsingissä. Myös Kotkassa olen käynyt tutustumassa Kakspy Palvelujen Markku Kärmeniemen opastuksella heidän työkeskuksiinsa kotkalaisten näyttelijöiden kanssa. Tämä toi aiheen lähemmäs tekijöitä ja auttoi ymmärtämään monia tarinassa käsiteltäviä asioita ja ihmisiä.
Halusimme lähestyä tätä aihetta nimenomaan komedian kautta. Kun kerroin kirjoitusprosessin aikana kuntoutujille, että olen tekemässä työkeskukseen sijoittuvaa näytelmää, moni kyseli: ”ei kai se ole liian ahdistava, onhan siinä myös huumoria?” Kuntoutujat itse puhuvat elämästään välillä hyvinkin mustan huumorin sävyttämänä, joten miksei komedia olisi mahdollinen tapa käsitellä aihetta myös draamassa. Mutta toki tarina herättää kaikenlaisia tunteita ja saattaa kirvoittaa kyyneleitäkin naurun lisäksi.
Tarina sai alkunsa jo 1990- luvulla Paloheinän työkeskuksessa, kun kävin siellä ottamassa valokopioita ja vierailemassa muutenkin. Paikan reilu ja verkkainen meininki sai minut aina hyvälle tuulelle, ja sen rauhalliset työntekijät ja persoonalliset kuntoutujat tulivat tutuiksi. On surullista, että ”oikeilla” työpaikoilla on edelleen usein täysin päivänvastainen tunnelma. Työntekijöiden hyvinvointi ei kuulu tavoiteltaviin asioihin, koska tuottavuus menee kaiken edelle. Ihminen menee helposti vaihtoon, jos hän ei tee tarpeeksi tulosta. Iällä, persoonalla tai kokemuksella ei tunnu olevan merkitystä, kaikilta vaaditaan sama panos huolimatta henkilökohtaisista ominaisuuksista. Vaikka näytelmä on kirjoitettu 2010-luvulla, asiat eivät ole muuttuneet juurikaan 2020-luvulla. Kun olen viettänyt aikaa työkeskuksissa, olen oppinut valtavasti siitä ”mitä on hyvä elämä tai mitä on olla ihminen”, näytelmän Merjaa siteeraten. Olen myös nähnyt, miten paljon toimiva johtajuus ja hyvä ilmapiiri vaikuttavat ihan kaikkeen. Kuntoutujat ovat opettaneet minulle enemmän elämästä ja ihmisestä kuin olisin mistään kirjoista voinut lukea.
Vaikka tarinan aihe koskettaa samalla tavalla miehiä ja naisia, Masennuskomedian päähenkilö on Eeva, viisikymppinen nainen. Se on tietoinen valinta. Yleensä yhteiskunnallisia ja sosiaalisia aiheita käsitellään miespääroolien kautta. Mitä vanhempi roolihenkilö on, sitä varmemmin se on mies. Tuntuu, että ”ihmisistä” kerrotaan useimmiten miehen kautta − ikään kuin mies edustaisi ihmistä ja nainen vain naissukupuolta. Vaikuttaa siltä, että nainen vanhetessaan muuttuu näkymättömäksi. Häntä ei enää löydy tarinoista eikä paljon työpaikoiltakaan. Kuitenkin viisikymppisiä naisia on yhtä paljon kuin miehiä ja heissä on aivan sama potentiaali kaikkeen. Tästä syystä halusimme tehdä näkyväksi juuri viisikymppisen naisen ja käsitellä tätä tarinaa nimenomaan hänen kauttaan. Jos me naiset olemme vuosikymmeniä pystyneet eläytymään tarinoihin miesroolien kautta, mikseivät miehet pystyisi samaan − roolit kääntäen.
Ihmisen suhde työhön on monimutkainen. Joillakin työtä ei ole, ja se masentaa. Toisilla sitä on liikaa, ja se musertaa mielen. Koko ajan puhutaan enemmän ja enemmän ”downshiftaamisesta”, mutta se on vaikeaa niille, joiden ihmisyys on suurimmaksi osaksi työn varassa. Eikä pienipalkkaisilla ole siihen edes varaa!
Suomi on masennus- ja burnoutpotilaiden luvattu maa. Nuorten mielenterveysongelmat pahenevat koko ajan. On hyvä muistaa, että mielenterveyskuntoutujia (myös potentiaalisia sellaisia) on kaikissa ikäryhmissä ja yhteiskuntaluokissa. Näytelmän Eevaa siteeraten ”näin voi tapahtua kenelle tahansa meistä”.
Mari Rantasila
Valokuva: Chris-Tomas Konieczny
Kirjoittajien sana
Kun ohjaaja Mari Rantasila ehdotti meille komediaa, joka sijoittuisi työkeskukseen, innostuimme heti. Suomalaisten kansansairauksien − masennuksen ja burn outin − käsitteleminen komedian keinoin tuntui kutkuttavalta. Ne koskettavat tavalla tai toisella lähes jokaista.
On helppo samaistua päähenkilö Eevaan, joka uskoo, että hän osaa kaiken itse parhaiten ja uupuu yrittäessään hallita kaikkea. Ihmiset tietävät, miten pitäisi elää, mutta oikeat oivallukset ovat hitaita. Komedia antaa mahdollisuuden nauraa sille, että ihminen joutuu usein tekemään samat virheet yhä uudelleen.
Näytelmän esikuvana oli oikea työkeskus, jossa vallitsi lämmin ilmapiiri ja toiminta lähti ihmisen omasta tilanteesta. Osa mielenterveyskuntoutujista suunnitteli paluuta työelämään, osa tiesi sen mahdottomaksi. Jotkut tekivät töitä vain tunnin-pari päivässä, toiset lähes tavalliseen tahtiin. Silti kaikki olivat osa yhteisöä ja kokivat ylpeyttä työstään.
Työkeskuksessa puheet kilpailukyvystä asettuivat uusiin mittasuhteisiin. Kaikista ei ole suorittajiksi, ja osan tahti uuvuttaa. Erityistä ympäristössä oli se, että kovia kokeneet kuntoutujat pystyvät nauramaan itselleen ja samalla meille, jotka yhä pyristelemme. Mietimme, mitä tapahtuu, kun liike-elämän lainalaisuudet sisäistänyt ulkopuolinen – näytelmän Eeva – tulee työkeskukseen ja alkaa soveltaa oppejaan sinne. Nopeasti kävi ilmi, että ajatusleikki ei ollutkaan pelkkää fiktiota.
Työtoiminnassa on kymmeniätuhansia ihmisiä ja sitä järjestävät erilaiset tahot: kunnalliset toimijat, säätiöt ja yritykset. Työkeskukset voivat olla tärkeitä paikkoja toimintaan osallistuville: Kuka tahansa mielenterveysongelmien kanssa paininut tietää, että pahinta on yksin jääminen. Kosketus arkeen ja kokemus muiden ihmisten hyväksyvästä läsnäolosta on kirjaimellisesti elintärkeää.
Silti toimintaan liittyy myös ongelmia. Pitkäaikaistyöttömille työ on pakollista, mielenterveyskuntoutujille ja kehitysvammaisille vapaaehtoista. Mielenterveyskuntoutujat saavat yleensä pientä eläkettä, itse työstä he voivat saada sen lisäksi korvausta, joka voi olla korkeintaan 12 euroa päivässä. Ongelma on palkan puutteen lisäksi se, että toiminta ei aina vie kohti työllistymistä. Lisäksi yritykset voivat hyödyntää halpaa työtä, mutta sopimuksia pidetään liikesalaisuutena.
Jäimme miettimään, voisiko ihmisen elämäntilanteen huomioiva työ yhdistyä kohtuulliseen palkkaan. Pohdimme myös, pelottavatko heikkous ja uupuminen niin paljon, että meidän on piilotettava kaikki niiden merkkejä osoittavat silmistämme. Millainen olisi yhteiskunta, jossa mielenterveyskuntoutujat eivät olisi omissa porukoissaan työkeskuksissa vaan aidosti osa yhteiskuntaa?
Kirsikka Saari & Jenni Toivoniemi
Kuvassa Eeva Ahonen, näyttelijä Anne Niilola, kuva Niklas Malinen
ROOLEISSA
Anne Niilola
EEVA AHONEN, Metallialalla uraa tehnyt johtaja
Kari Kukkonen
Lääkäri / SULEV, Merjan työpari, lähihoitaja / ANTTI, GreenSteel Solutionin toimitusjohtaja, Eevan ex-kollega ja opiskelukaveri
Miia Maaranen
Yritysvieras / MERJA, työkeskuksen johtaja
Osku Haavisto
Yritysvieras / SAKU, työkeskuksen kuntoutuja
Lise Holmberg
Yritysvieras / PIKE, työkeskuksen kuntoutuja
Tatu Sinisalo (vier.)
Eevan assistentti – uusi johtaja / HESSU, työkeskuksen kuntoutuja / MIKA AHONEN, Eevan poika
Sami Harjula (vier.)
Yritysvieras /ELIAS, työkeskuksen kuntoutuja
Kuvassa GreenSteel Solutionin toimitusjohtaja Antti, näyttelijä Kari Kukkonen, kuva Niklas Malinen
Ohjaus ja näytelmän alkuperäisidea Mari Rantasila
Käsikirjoitus Kirsikka Saari ja Jenni Toivoniemi
Lavastus Minna Santakari (vier.)
Lavasteiden toteutus Tuomas Penttilä, Matti Vaskimo,
Anssi Uusnäkki, Jaana Puustinen
Pukusuunnittelu Iita Torvinen
Pukujen toteutus Anne Hannula, Johanna Van Wonterghem, Kati Kamppinen
Kampaus ja maskeeraus Maarit Parkko-Orimus
Valosuunnittelu ja -toteutus Ada Halonen
Äänisuunnittelu ja -toteutus Kaj Gynther
Videosuunnittelu Mari Rantasila, Minna Santakari, Niklas Malinen
Video- ja stillkuvatoteutus Niklas Malinen
Tarpeistonvalmistus Pia Mäkelä, Reetta Lamppu, Lotta Herranen,
Johanna Van Wonterghem, Matti Vaskimo, Anna Jääskeläinen
Näyttämöpäällikkö Ari Malmi
Apulaisnäyttämömestari Samuli Holm
Pukija Lotta Herranen
Järjestäjä/kuiskaaja/tarpeistonhoito
Petri Salonen
Eeva ja Merja (Anne Niilola ja Miia Maaranen), kuva Niklas Malinen
KESTO noin 2 tuntia väliaikoineen
MUSIIKKI
Esityksessä kuullaan kappaleet:
Monumental Holiday – Dead Sara
Virtual Bossa – Guido Guidoboni Quintet
It’s Raining Men – The Weather Girls
Mädäntyvä kosteikko – san. Kirsikka Saari ja Jenni Toivoniemi, säv. Mari Rantasila.
ERITYISKIITOKSET
Kakspy Palvelut Oy, Markku Kärmeniemi
Kahvila Pitko, Keskuskatu 23, Kotka
Kotkan uimahalli, Tapani Laakso
Viittomat, Malla Ylijurva
Kymenlaakson Taksi, Jari Lippo
Tamburiini, Kauppakatu 3, Kotka
Reijo Paukku (Maalaus Kuutamoa koivikossa 2019 on projisoitu näytelmän taustalle. Alkuperäinen teos esillä Café Paukussa teatteritalon kolmannessa kerroksessa)
”Rupsahtanutkin pupu voi tuoda lisää kasvua!”
Eeva on metalliyhtiön johtaja, joka saa työpaikallaan totaalisen hermoromahduksen ja sitä myötä potkut. Mielialalääkkeet joutavat Eevan mielestä roskikseen, mutta hän pääsee kuitenkin ylös kotisohvalta vain huomatakseen, ettei kukaan enää halua palkata häntä.
Lääkärin kehotuksesta Eeva lähtee työkokeiluun mielenterveyskuntoutujien työkeskukseen. Luonteelleen tyypillisesti Eeva ei pysty hidastamaan, vaan hän alkaa tehostaa työkeskuksen toimintaa. Mutta pysyvätkö muut kuntoutujat perässä?
”Ootko sä miettiny sitä psykoterapiaa?”
Lääkäri Kari suosittelee vastuunsa tuntevan tohtorin tavoin hermoromahduksen saaneelle Eevalle mielialalääkitystä ja psykoterapiaa – tai edes mindfulnessia. Kun Eeva toteaa burnoutinsa hoituvan sillä millä se on tullutkin, eli työllä, lääkäri ehdottaa Eevalle pehmeää laskua takaisin työelämään mielenterveyskuntoutujien työkeskuksessa.
”Tarkotus on saada semmosia onnistumisen tunteita.”
Merja on työkeskuksen johtaja, joka tekee työtä aidosti sydämestään, asiakkaiden hyvinvointi edellä. Hän ottaa kuntoutumaan saapuvan Eevan tehostamisajatukset vastaan varovaisen kiinnostuneena. Kysyttyään muiden kuntoutujien mielipidettä Merja päättää luottaa Eevaan, vaikka tiedostaa siinä piilevän riskin. Mutta onkohan Merja itsekin kuormittunut työstä, vai mistä johtuvat välillä iskevät fyysiset krempat?
”Tulka syömää kohupiimpullaa!”
Eestistä kotoisin oleva vastavalmistunut lähihoitaja Sulev on työkeskuksen johtajan, Merjan, työpari. Merjan sairausloman myötä Sulev joutuu hetkeksi ottamaan vastuun työkeskuksesta. Oikeasti ohjat näyttää nappaavan kuntoutujana oleva Eeva. Mutta ei hätää: kahvi ja rahkapulla auttavat tilanteessa kuin tilanteessa!
”Ympäristökatastrofi on aivan mahtava bisnesmahdollisuus!”
Masennuskomedian päähenkilön, Eevan, ex-kollega Antti johtaa kansainvälistä metallinkierrätysyritystä. Antti yrittää kuumeisesti keksiä, kuinka ympäristöstä ja kierrätyksestä tehdään entistä parempaa bisnestä. Eevan tavatessaan Antti innostuu ja pian hän on innovoinut uuden termin, mielenterveysteknologia, johon liittyvään seminaariin hän rekryää Eevan pääpuhujaksi…
”Et sit konsulentti kuseta meitä!”
Pike on elämää nähnyt pitkän linjan työkeskuslainen, joka ei ole sylkenyt kuppiin ja jolle mikään nappi ei ole vieras. Työteliäs nainen pääsisi ehkä jo töihin muuallekin, mutta hän viihtyy työkeskuksen kuntoutujien kirjavassa joukossa, jossa hänet hyväksytään sellaisena kuin hän on. Pike suhtautuu työkeskuksen tulokkaan, Eevan, tehostamissuunnitelmiin epäillen, mutta paiskii silti hommia, kun kerran käsketään.
”Me kaikki tuhoudutaan kuitenkin.”
Elias, kahdeksan ällän ylioppilas, on riipaiseva esimerkki siitä, kuinka nykymaailman paineet saavat herkimmät nuoret lannistumaan ennen kuin elämä on edes kunnolla alkanut. Maailmasta ahdistunut Elias yrittää ottaa elämänsyrjästä kiinni työkeskuksen kuopuksena. Kuinka Eliaksen elämä järisee uuden kuntoutujan, Eevan, saapuessa työkeskuksen sakkiin?
”Sama läksy pitää opetella moneen kertaan.”
Saku on jo useamman burnoutin kokenut entinen vartija, joka keksii vahingossa työpaikallaan mielenterveyskuntoutujien työkeskuksessa hittituotteen. Sen myötä koittava työmäärän kasvu ja päivien hektisyys saavat Sakun sydämen hakkaamaan epämiellyttävästi, kuten niin monta kertaa ennenkin on käynyt. Selviääkö Saku vai onko odotettavissa totaalinen romahdus?
Kakspy ry ja Sotek-säätiö
Kakspy ry ja Sotek-säätiö ovat kotkalaisia yleishyödyllisiä yhteisöjä, joiden tavoitteena on edistää palvelun käyttäjien osallisuutta sekä yhteiskunnan monimuotoisuutta. Yhteisöt tarjoavat erilaisia päivä- ja työtoiminnan palveluja joiden tarkoituksena on edistää hyvinvointia sekä mahdollistaa osallisuus opiskelu- ja työelämässä. Lisäksi Kakspy tarjoaa erilaisia tuettuja asumispalveluja. Ensio ja Timppa ovat Kakspyn asiakkaita, tässä heidän tarinansa.
Ension tarina
Ensio on 50+ ikäinen ja hän asuu Kotkassa Kakspy:n tuetun asumisen tukemana. Ensio syntyi ja eli nuoruutensa Helsingissä. Jo teini-ikäisenä alkanut päihteiden käyttö eteni aina vain kovempiin aineisiin ja jatkuvaan käyttöön. Ensio teki satunnaisia töitä rakennustyömailla, mutta päihteiden käyttö haittasi vakituisen työn saamista. Hän solmi avioliiton mutta liitto ei kestänyt molempien päihteiden käytön vuoksi. Ensio alkoi saada erilaisia harhoja äänien ja ajatusten muodossa ja hän hakeutui hoitoon ex-vaimonsa avustamana. Ensiolla todettiin skitsofrenia ja hän sai sairauteen varsin kovan lääkityksen, sillä harhat ja päihteiden vieroitusoireet olivat kovat. Myöhemmin Ensio muutti Kotkaan, jossa hänellä asuu sukua. Ensio pääsi Kakspy:n palveluiden piiriin asuen aluksi asumisyksikössä. Nyt hän asuu itsenäisesti päihteetöntä ja hänen omien sanojensa mukaan: ”melko täyttä elämää”.
Timpan tarina
Timppa on nelikymppinen mies ja asuu Kotkassa vaimonsa kanssa. Hän eli nuoruutensa opiskellen itselleen ammatin ja tehden paljon töitä. Timppa työskenteli sähköasentajana, työpäivät venyivät pitkiksi ja kiire oli kova. Kolmekymppisenä hän sairastui työuupumukseen, joka johti masennukseen ja myöhemmin hänellä todettiin skitsofrenia. Timppa pääsi työterveyden kautta nopeasti hoitoon ja sai sopivan lääkityksen. Kovana työmiehenä hänen itsetuntonsa romahti ja hänen oli vaikea lähteä ulos, jopa kauppaan. Timppa pääsi, ja pystyi lähtemään, Kakspy:n ja Sotek-säätiön palveluiden piiriin. Näiden palveluiden avulla hän sai itsetuntonsa paranemaan. Timpalla oli kova tarve puhua sairaudestaan. Keskustelut osaltaan auttoivat itsetunnon paranemisessa ja kuntoutumisessa. Timpalle kerrottiin kokemusasiantuntijana toimimisesta. Hän kiinnostui siitä ja harjoittelun ja henkisen tukemisen kautta hän hakeutui koulutukseen. Nyt Timppa elää edelleen vaimonsa kanssa Kotkassa. Hän on valmistunut kaksi vuotta sitten kokemusasiantuntijaksi ja hän käy kertomassa omaa tarinaansa esim. kouluissa ja työpaikoilla, jotta eri ikäiset ihmiset saisivat tietoa mielenterveyden ongelmista ja miten niiden kanssa eletään.