Teatteriohjaaja Mikko Korsulainen Kotkan Kaupunginteatterin johtajaksi

 

Kotkan Kaupunginteatterin uudeksi johtajaksi on valittu teatteriohjaaja Mikko Korsulainen.

Mikko Korsulainen valmistui teatteritaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulun näyttelijäkoulutuksesta vuonna 1996. Näyttelijäuransa aikana hän on työskennellyt pitkään Oulun teatterissa näytellen yli viidessäkymmenessä tuotannossa. Korsulainen on työskennellyt ohjaajana vuodesta 2002 ja vuosina 2019-2023 päivittänyt taiteellista osaamistaan ohjauksen maisteriopinnoilla Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa.

Ohjaajana Mikko Korsulainen liikkuu sujuvasti niin kokeellisen performanssitaiteen kuin perinteisemmän puheteatterin alueilla. ”Korsulaisella on ammattiteattereiden taiteellisista prosesseista vahva työkokemus,” Kotkan Kaupunginteatterin hallituksen va puheenjohtaja Tarja Rantaruikka kertoo. Korsulainen on ohjannut draamaa, monologeja, lastenteatteria, liiketeatteria, komediaa, dekkareita, musiikkinäytelmiä ja oopperaa. Hänen viimeaikaisista ojauksistaan mainittakoon vaikkapa vuonna 2021 Seinäjoen kaupunginteatterissa ensi-iltansa saanut Agatha Christien jännitysnäytelmä Hiirenloukku. Hän on innostunut klassikkojen uudelleentulkinnoista sekä eri taidemuotojen välisestä dialogista.

Korsulainen sanoo: ”Odotan innolla, että pääsen tutustumaan Kotkaan ja Kotkan kaupunginteatterin ammattitaitoisiin tekijöihin. Kaupunginteatterista välittyy minulle kuva kannustavasta ja mahdollistavasta työyhteisöstä. Näitä arvoja ja jo näkyvissä olevaa toimintakulttuuria haluan olla teatterinjohtajana edelleen kehittämässä. Teatterin taiteellisen ohjelmiston suunnittelun koen erinomaiseksi näköalapaikaksi koko esittävien taiteiden kenttään. Haluan myös kiittää teatterin henkilökuntaa ja hallitusta luottamuksesta, on suuri ilo ja kunnia päästä työskentelemään yhdessä”.

Toimi alkaa 12. marraskuuta 2024.