Olen Ellen, 18-vuotias Karhulan lukiolainen. En ehkä ole teatteriasiantuntija, mutta suuri kulttuurin ja viihteen rakastaja. Elän hetkissä, jotka saavat minut nauramaan, itkemään ja pohtimaan elämää suurempia kysymyksiä. Teatteri draaman muodossa kiehtoo minua, sillä se on usein suurta ja mahtipontista, mutta huomaan löytäväni siitä myös jotain pientä ja sydämeen osuvaa-sellaista, joka aukeaa vain minulle ja laittaa mielikuvitukseni laukkaamaan.
Rehellisesti sanottuna, teatteri ja minä emme aina ole olleet ystäviä. Lapsuuden traumaattinen kohtaaminen Saiturin joulussa sai minut kiertämään teatterit kaukaa vuosien ajan, mutta nyt kun olen vanhempi ja uteliaampi, olen löytänyt teatterin uudestaan ja yllättänyt itseni hurmaantumasta siitä! Vaikka olen edelleen hyvin tuore teatterin kuluttaja, voin nyt nähdä miten suuri ja monipuolinen taito esitysten takana piilee. Se maailma vetää minua pikkuhiljaa enemmän ja enemmän puoleensa.
Kävin katsomassa Big Fish- musikaalin kantaesityksen Kotkan Kaupunginteatterissa ja nyt voin myöntää, olin myyty! Säveltäjä Andrew Lippan musiikki esityksessä lennätti minut mukanaan mielikuvitusmaailmaan, jossa sai nauraa sydämensä pohjasta, nyyhkyttää tai itkeäkin, voimaantua sekä tuntea yhteisöllisyyttä ja lämpöä.
Tim Burtonin elokuvaan ja Daniel Wallacen romaaniin perustuvan musikaalin päähenkilö Edward Bloom elää elämää tarinoidensa kautta, jotka ovat kauniita ja romanttisia, mutta joissa on jonkin verran mielikuvituksen tuomaa maustetta. Tarinat ovat vähän kuin kalajuttuja, joissa totuutta venytetään, jotta tarinasta tulisi suurempi ja merkityksellisempi. Hänen poikansa Will puolestaan perustaa ajatuksensa järjelle ja yrittää kaivaa totuutta esiin isänsä värikkäiden kertomusten takaa.
Big Fish musikaalissa nimestä huolimatta ei ole kysymys kaloista tai kalastuksesta, vaan ihan kaikenlaisista, jos jonkinmoisista jutuista ja tarinoista, myös niistä kalajutuista. Hauska fakta muuten: näytöksessä nähtävä koreografi Minna Vainikaisen suunnittelema kalannarraustanssi on perujaan ihan oikeasta kalannarrauksesta!
Musikaali kuljettaa katsojan läpi isän ja pojan suhteen, joka aika ajoin joutuu koetukselle. Vaikka esitys pureutuu varsin vaikeisiinkin teemoihin, jättää se silti kepeän ja lämpimän olon. Nykyisessä maailmantilanteessa musikaalin positiivisuus tuntuu erityisen raikkaalta ja se tuo mukanaan keveyttä raskaiden aiheiden keskelle.
Musikaali tarjosi varsinaista silmänruokaa: visuaalisuus näytöksessä kutkutti mahanpohjasta! jokainen nurkka vilisi yllätyksiä. Lavastus ja puvut leikittelivät tarinan käänteillä tehden arjen tarinaksi ja todellisuuden taruksi. Se oli yhtä aikaa surrealistista kuin rakastettavaakin. Puvut kertoivat enemmän kuin tuhat sanaa, kertoen niin ihmeotusten kuin sirkushahmojenkin tarinasta. Tuloksena on näytös, joka naurattaa ja koskettaa, eikä se kalan kokokaan jää epäselväksi!
Olen onnekas, että olen saanut kasvaa tarinoiden täyttämässä kodissa ja ehkä myös osin siksi musikaali puhutteli ja kosketti minua erityisen syvästi. Vaikka tarina on täynnä mielikuvituksen lentoa ja “kalajuttuja” Big Fish muistuttaa meitä siitä, että tarinoiden taika piilee siinä, miten ne tuovat ihmiset yhteen. Oli kyseessä sitten isä ja poika, ystävät tai tuntemattomat katsomossa.
Elämää suurempien tarinoiden ystävä, Ellen