Eteenpäin, sanoi…
Rakkaat teatterin ystävät, uusi vuosi ja uudet kujeet. Vuosi alkaa perusohjelmiston lisäksi Kotka Big Bandin vierailulla ja Komediaviikolla, jotka ovat jo perinteisiä tammikuun tapahtumia. Näin aloitetaan uusi vuosi musiikin ja naurun voimalla. Korostan sanaa voima, sillä sitä tuntuu nyt tarvittavan, ainakin jos kuuntelee uutisia kotoa ja maailmalta. Olen usein puhunut sisäisen voiman tärkeydestä, ajatuksen voimasta ja resilienssistä, kuinka ne voivat kantaa ihmistä vuodesta toiseen, tapahtumasta toiseen.
Olen kuullut asiantuntijoiden puhuvan käsitteestä ”warm glow”, en tiedä onko sitä käännetty virallisesti suomeksi, mutta kääntäisin sen lämmin hehku tai lämmin säteily. Sillä tarkoitetaan ihmisen sisäistä lämpöä, joka hehkuu ulospäin positiivisena säteilynä. Tuo hehku syntyy hyvistä teoista, auttamisesta, ymmärtämisestä ja kuuntelemisesta. Kärsivällisyydestä. Siitä, että pysähtyy hetkeksi ennen kuin tuomitsee tai toimii tuhoavasti ja ehkä peruu aikeensa.
Sanotaan, että kuuntelemisen taito on demokratian pohja. On ymmärrettävää, että tässä meluisassa maailmassa tekee joskus mieli sulkea korvansa, informaatiota tulvii tajuntaamme koko ajan. Kuitenkaan tämä jatkuva tietovirta ei näytä takaavan moniäänisyydelle mahdollisuutta, taistelu ihmisten ajatusten hallinnasta on niin kova. Keskustelussa kulttuurikentän leikkauksista on usein mainittu juuri moniäänisyyden säilyttäminen niiden pysäyttämisen perusteena.
Oman kaupungin teatteri merkitsee ainutlaatuista mahdollisuutta kertoa sellaisia tarinoita, jotka kumpuavat oman alueen historiasta ja henkilöistä. Parhaimmillaan ne tarinat matkustavat sitten muuallekin. Oman kaupungin teatteri tietysti merkitsee sitäkin, ettei tarvitse matkustaa pitkiä matkoja nähdäkseen esityksen, voi astua sisään, vaikka ei olisi sitä sen kummemmin suunnitellutkaan. Kuuntelemaan, viihtymään ja ajattelemaan. Teatterisalit on suunniteltu kuuntelemista ja keskittymistä varten. Sanomattakin on selvää, että ravintola Kairon esityksissä on toinen meininki…mutta sehän ei olekaan teatterisali.
Ennen joulua oli Kriisistä kriisiin-esityksen viimeiset, riemukkaat esitykset. Mietin silloin, miten paljon Kairossa työskentely on muuttunut vuodesta 1997, jolloin siellä aloitin Takinkääntäjä-musiikkinäytelmän paikkaajana eli sijaisena. Silloin käytettiin vielä käsimikrofoneja, ja harjoiteltiin puukapuloilla, joissa oli narut sähköjohtojen paikalla. Pitkien johtojen hallinta oli yksi tärkeimpiä asioita harjoituksissa vahinkojen välttämiseksi. Sanomattakin on selvää, että ne rajoittivat aika lailla koreografian suunnittelua. Vaatteet vaihdettiin takahuoneen takahuoneessa ison pakastimen seurassa ja vessassa käytiin yleisön kanssa. Jonossa toivoi aina hartaasti, ettei tarvitsisi kuulla mitään negatiivista itsestään, että jaksaisi esityksen hyvillä mielin loppuun. Salissa sai tupakoida, siellä laulettiin välillä melkoisessa savukoneessa. Yhä muistan herrasmiehen, joka puhalteli sikarinsavua valokeilaani, kun lauloin jotain surumielistä sooloa…Tähti ja meripoika -musiikkinäytelmässä juoksimme vielä ulkokautta esityksen aikana sisääntuloa vaihtaessa. Joskus jäisellä kelillä korkokengissä ja lyhythihaisessa paidassa oli onnen kauppaa pääsikö ehjänä ja sulana ajoissa toiselle sisäänkäynnille saliin. Näkihän siinä tähtiä ja virkistyi matkalla hapekkaassa ulkoilmassa. Kaikenlaisia muistoja liittyy Kairoon ja ennen kaikkea paljon, paljon naurua! Kairo on vahva osa Kotkan kulttuurihistoriaa ja ansaitsisi varmasti oman kirjansa.
Siis eteenpäin ja uuteen vuoteen ja uusia haasteita kohti. Tulevasta enemmän seuraavassa blogissani ja mausteena muistoja.
Toivotan kaikki tervetulleeksi viihtymään ja miettimään kanssamme elämänmenoa!
Hyvää alkanutta vuotta kaikille,
resilienssiä ja lämmintä hehkua toivottaen,
Lise