Virtaa
Kulttuurin historia on virta sitä tekevien, tutkivien ja kuluttavien ihmisten läpi. Mikään uusi taide ei synny tyhjästä: Se on ihmiskunnan historian pituisen jatkumon osa ja reaktio siihen. Ihminen kokee jotain, miettii sitä ja kätkee sen sisimpäänsä, varastoi ja käyttää omassa työssään. Paljon siitä, mitä päivittäin koemme, on jonkun toisen työn tulosta. Arkkitehtien, muotoilijoitten, käsityöläisten, kirjailijoiden, muusikoiden, ohjaajien, koreografien, kuvataiteilijoiden tai näyttelijöiden työn tulosta. Luovan työn virta kulkee koko yhteiskunnan läpi. Miltä se näyttäisi ilman tuota virtaa?
Kautta historian ne, joilla on ollut mahdollisuus, ovat tukeneet tätä virtaa ja nähneet sen arvon. On ollut kuninkaita, keisareita, patruunoita, uskonnollisia yhteisöjä ja valtioita. Valtioihin on usein rakennettu lakipohjaiset, pidempiaikaiset rakenteet, jotka eivät ole olleet sidoksissa yksittäisten vallanpitäjien henkilökohtaisiin mieltymyksiin, vaan tavoitteena on ollut pitkäjänteinen kehitys. Se on mahdollistanut virtaamisen jatkuvuuden.
Ainoastaan lakien muuttaminen mahdollistaa tässä järjestelmässä virran patoamisen. Tiedämme, että se on diktaattorien työkalu hajottaa rakenteet. Juuri siksi tässä ajassa meidän täytyy pysyä valppaana. Mediakeskustelun hälyn takana on mahdollista tehdä suuria muutoksia, joita juuri kukaan ei huomaa. Paniikki ja pelko ovat tehokkaita aseita. Ne aiheuttavat vihaa, jolle on sitten helppo tarjota kohde. Historia on tästä mekanismista täynnä surullisia esimerkkejä. On tärkeää tunnistaa ajoissa tämä mekanismi ja yksinkertaisesti sanoa vihalle ei.
Arjen tasolla tämä tietysti vaatii sitä, ettei anna muiden ohjailla ajatuksiaan, miettii hetken ennen kuin toimii tai sanoo jotain. Kunnioittaa elämää eikä tuhota sitä. Kuunnella ja arvostaa, ja jos ei arvosta, pitää se omana tietonaan. Jokainen tarina on lisänä ymmärrykseemme elämästä. Tämä aika kannustaa meitä vain klikkaamaan peukkua tai tähtiä, arvostelemaan vailla perustelua tai ajatusta. Silloin maailma muuttuu nopeasti mustavalkoiseksi. Teatterissa pyritään monimerkityksellisyyteen ja esittämään tarinoita niin, että katsojalle jää vapaus valita se, mitä esitys juuri hänelle merkitsee. Ainakin henkilökohtaisesti minulle on tärkeää saada oivaltaa itse eikä ottaa vastaan liian valmiiksi pureskeltua ateriaa. Valmiina tarjoiltu ”totuus” herättää välittömästi epäluuloni…
Klassikkoteokset heijastavat oman aikansa ajattelua, ja klassikon aseman ovat saaneet ne teokset, joiden sisällössä on sen lisäksi jotain sellaista, joka pysyy samana aikakausista toiseen. Jotain, mikä kertoo elämästä jotain olennaista siitä huolimatta, millä vuosisadalla ollaan. On erotettava toisistaan oppikirjat ja näytelmätekstit, niiden funktio on erilainen. Ajan virta tekee aina tehtävänsä, yhdestäkään puhtaasti propagandistisesta teoksesta ei ole tullut klassikkoa. Koko tämä pitkä johdanto on perustelu sille, että on tärkeää säilyttää ne rakenteet, jotka mahdollistavat myös klassikkojen esittämisen ja aina uudelleen katsomisen. Ne ovat osa sitä virtaa, jossa mekin venheessä istumme. Jos vain tuottavuus ratkaisee sen, mitä kulttuuritarjontaa saamme elämämme sisällöksi, olemme helposti ohjailtavissa. Sitä voisi kutsua myös aivopesuksi, sallinette vahvan ilmaisun.
Yhteiskunnan ylläpitämät rakenteet mahdollistavat monipuolisen kulttuuritarjonnan. Perustelen näillä pohdinnoilla sitä, miksi tässä ajassa se on ratkaisevan tärkeä asia. Tarvitsemme nyt kaikki paljon virtaa ja toivoa hyvästä tulevaisuudesta, jatkuvuudesta ja merkittävyydestä. Kevään tulo auttaa tietysti tässä asiassa, mutta virtaa saa myös lataamalla akkua kirjastossa, konsertissa, teatterissa tai näyttelyssä. Ollaan iloisia siitä, että niitä on, ja ihan lähellä.
Tervetuloa lähiteatteriinne, Kotkan kaupunginteatteriin!
Teidän,
Lise