Lisen blogi elokuussa 2024
Syyskautemme alkaa vierailulla Tampereelle. Jari Järvelän Aino A-näytelmä esitetään kaksi kertaa Tampereen Työväenteatterissa. Vierailu tälle teatterifestivaalille on aina sulka hattuun työryhmälle ja koko teatterillemme.
Olen muistellut toista vierailua viime aikoina, nimittäin seikkailurikasta matkaamme Petroskoin kansallisen teatterin festivaalille vuonna 2009. Viemisinämme oli Anna Krogeruksen näytelmä Kuin ensimmäistä päivää. Se kertoo hoitokodin jaksamisen kanssa ankarasti kamppailevista hoitajista, joten aihe on hyvin ajankohtainen. Muistan aina palaverikohtauksen, jossa esimiehenä esittelen uutena säästötoimena alaisilleni tuhottavien papereiden leikkaamista käsin saksilla silppurin sijaan, säästötavoitteiden saavuttamiseksi.
Petroskoihin lähdimme teatterinjohtajamme Ilkka Laasosen luotsaamana. Mukana oli myös ohjaaja Kaisa Korhonen, joka oli aikaisemmin ohjannut kyseisessä teatterissa. Tie rajalta Petroskoihin oli silloin rakennusvaiheessa ja oli uskomattoman kuoppainen ja pitkä. Tunne vastasi useiden tuntien istumista isossa tehosekoittimessa. Jossain pysähdyimme ostamaan piirakoita ja tutustumaan ulkohuussiin, joka oli korkealla paikalla, josta avautui peltoja horisonttiin asti. Oli tuulinen päivä ja harva rakennelma oli mainiosti tuuletettu, hieno asia.
Petroskoin 1932 avatussa Kansallisessa teatterissa on esitetty suomen- ja karjalankielisiä esityksiä venäjänkielisten lisäksi jo sadan vuoden ajan. Siellä on opiskellut ja työskennellyt monia suomenkielisiä näyttelijöitä ja ohjaajia. Vanhempi teatterirakennus, nyt netin mukaan musiikkiteatterina toimiva rakennus on Stalinin aikainen, uusklassinen rakennus ja Kansallinen teatteri toimii uudemmassa rakennuksessa, joka on arvioni mukaan 1960-luvulta. Wikipedian mukaan toiminta jatkuu useammalla kielellä, vaikka vuosina 2010-2011 toiminta oli vähällä muuttua vain venäjänkieliseksi ja pitkäaikainen johtaja erosi. Suomessakin kerättiin adresseja toiminnan jatkamiseksi monikielisenä ja -kulttuurisena. Monikielisyyttä tuetaan simultaanitulkkaamalla esityksiä.
Simultaanitulkkaus olikin yksi muistorikkaimpia asioita matkallamme. Yleisö istui kuulokkeet päässä hipihiljaa, eivätkä reaktiot tietysti olleet tutuissa paikoissa. Ei voinut kuin toivoa, että yleisö ymmärsi. Tosin olen itsekin nähnyt esityksiä kielellä, jota en ymmärrä (unkariksi), eikä se ole tehnyt esityksistä mielenkiinnottomia tai mahdottomia seurata. Tekniikkamme haasteet olivatkin sitten omaa luokkaansa. Näyttämötekniikka ja -tila oli erilainen ja kommunikaatio paikallisen teknisen henkilöstön kanssa ei ollut aina helppoa. Paikallinen tekninen henkilöstö saattoi löytyä nukkumasta valokopista ja nauttineena välipalaksi nesteytettyä viljaa.
Esityksen jälkeen söimme teatterin täpötäydessä ja savuisessa ravintolassa, ja keskustelimme silloin teatterissa työskennelleiden suomalaisten näyttelijöiden kanssa. Muistini mukaan heidän elämänsä ei ollut siellä helppoa, mutta varmasti muistorikasta ja opettavaista. Ulkomailla opiskelu on aina erinomainen elämänkoulu, jos selviää vieraassa maassa vieraalla kielellä ilman tukiverkkoja, selviää sen jälkeen missä tahansa. Kasvattaa resilienssiä!
Mieleen jääneitä hetkiä olivat myös Laatokan ja Äänisen aaltojen näkeminen ensimmäistä ja varmasti viimeistä kertaa. Silloin ei voinut kuvitellakaan nykyistä tilannetta, jossa kulttuurivaihto ja matkustaminen rajan yli on pysähtynyt. Yksilöiden tasolla hinta on kova, kun poliittinen peli jyrää kaiken elämän alleen. Monipuolinen kulttuurivaihto on tärkeä osa ihmisten keskinäistä ymmärrystä.
Voi olla, että muistan nämä 15 vuoden takaiset tapahtumat valikoivasti, kiinnittäen huomiota epäolennaisuuksiin. Tämä olikin sarja muistikuvia, ja ehkä muistokirjoitus sellaiselle ajalle, jota ei enää tule. Kuka tietää. Värikäs lisä Kotkan kaupunginteatterin historiaan kuitenkin.
Tällä viikolla siihen lisätään uusi luku Tampereella, mitä innolla odotamme. Bussimatka ei ehkä ole niin kuoppainen? Samalla potkaistaan käyntiin teatterimme syyskausi!
Toivotan hyvää sadonkorjuuta kaikille puutarhureille, niin sisäisen puutarhan kuin ulkoisenkin sellaisen kasvattajille.
Elokuun lämmöllä,
Lise